Amazonin sademetsän mittasuhteet ovat lähestulkoon
käsittämättömät: pinta-ala on noin 7,5 miljoonaa neliökilometriä eli noin 23
kertaa Suomen kokoinen! Alueella elää noin kymmenesosa kaikista maapallon
lajeista ja lintulajeista viidennes. Amazonin vesistössä elää enemmän
kalalajeja kuin Atlantin valtameressä! Ja elääpä Amazonissa jopa paikallinen
valaskin. Kymmenen viime vuoden aikana Amazonin sademetsästä on löytynyt lähes
1500 uutta lajia, eli uusi laji löytyy noin joka toinen päivä!
Tutkailin noita hämmentäviä lukuja Napo Wildlife Centerin
esitteestä istuessani koneessa Quiton lentoasemalla odottamassa lähtölupaa lyhyelle
lennolle kohti Cocaa, viralliselta nimeltään Puerto Francisco de Orellana. Nimi saattaa olla
virallinen, mutta ei sitä kukaan käytä; kun yritin hommata lentolippua tuonne,
myytiin mulle pelkkää ei-oota, kunnes virkailijalle selvisi että tarkoitinkin
Cocaa, ota noista sitten selvää… Coca on vilkas liikenteen solmukohta Napo-joen
etelärannalla, noin puolen tunnin lentomatkan päässä pääkaupunki Quitosta.
Kaupunki ei millään tavalla houkuttele turistia jäämään yhtään pitemmäksi aikaa
kuin on pakko; katukuvaa hallitsee öljy- ja puutavarayhtiöiden huoltoliikenne,
valtaosa yrityksistä näyttää olevan jotenkin tekemisissä noiden alojen kanssa,
jopa enemmistö lentoaseman asiakkaistakin näytti olevan alan työmatkalaisia,
ainakin haalareiden ja lippisten logoista päätellen.
Ecuadorin
Amazonilla on kolme pääasiallista elinkeinoa: öljynporaus, puutavarateollisuus
ja matkailu, suurimmasta pienimpään lueteltuna. Meidän määränpäämme, Napo
Wildlife Center sijaitsee reilun kolmen tunnin venematkan päässä Cocasta,
Yasunin luonnonsuojelualueella. Yasuni National Park on Ecuadorin suurin
luonnonsuojelualue ja on myös UNESCOn suojelukohde. Suojelua alue tarvitseekin,
lännessä alue rajoittuu Brasilian rajaan, mutta kaikilta muilta sivuilta
aluetta puristaakin öljyteollisuus ja sen laajenemispyrkimykset. Ottamatta sen
enempää kantaa luonnonsuojeluun ja energiabisnekseen, totean vain että onneksi
meillä vielä on tämän kaltaisia alueita.
Onneksi
Cocassa ei tarvinnut sen pitempää aikaa viettää, vaan pääsimme matkaan saman
tien. Matkaa tehdään Napo-joen alavirtaan ensin noin kaksi tuntia
moottoroidulla ”kanootilla”, johon mahtuu parisenkymmentä matkustajaa ja
perässä näkyi olevan sata hevosvoimainen perämoottori, varsinainen kanootti
siis. Aivan kuin Cocassakin, joen liikennettä hallitsee teollisuuden
kuljetukset; eri kokoisia proomuja kuormanaan rekkoja tai rakennusmateriaaleja
sekä öljy-yhtiöiden logoilla varustettuja kanootteja ihmisten kuljettamiseen
vilisee joella, pari paikallista kalastajaa ruuhissaan näyttivät jotenkin
väärään paikkaan eksyneiltä.
Huoltoliikennettä Napo-joella
Parin tunnin ryskytyksen (”kanootin” matkavauhti
oli ehkä 25 solmua…) saavuimme nimettömän sivuhaaran suulle, missä
moottorikanootti vaihdettiin selvästi pienempään melottavaan versioon ja
matkanteko muuttui enemmän vastaamaan mielikuvaani sademetsässä kulkemisesta.
Olimme saapuneet NWC:n omistavan Anangu –yhteisön maille, missä kaikenlainen
moottoroitu liikenne on kiellettyä, siis myös perämoottorit. Matka perille
muutaman metrin levyistä uomaa pitkin otti noin puolitoista tuntia ja jo matkan
aikana tunsin tulleeni täysin eri maailmaan raskaan teollisuuden ja kiireen
keskeltä. Pelkkä ajatus isosta proomusta lastinaan öljyrekkoja tuntui vieraalta
kun katselin täysin äänettömästi ohi lipuvaa sademetsää ja kuuntelin tuhansien
lintujen kakofoniaa. Välillä puut muodostivat uoman päälle täydellisen
holvikaaren ja mieleeni tuli Indiana Jones –tyyppiset leffat, missä
kahdeksanmetriset kuristajakäärmeet lekottelevat joen yllä oksalla odottamassa
alta melovaa viatonta matkamiestä, valmiina pudottautumaan niskaan… No, kukaan
ei pudottautunut niskaamme - emmekä valitettavasti edes nähneet sitä
kuristajakäärmettä - joten pääsimme perille NWC:iin kommelluksitta. Kaponen
uoma levisi halkaisijaltaan noin kilometriseksi laguuniksi, jonka rannalle NWC
on rakennettu. Lodge muodostuu päärakennuksesta ravintoloineen, kuudestatoista majoitusrakennuksesta
ja alueen keskellä olevasta näköalatornista. Ensimmäisenä iltana emme juuri
muuta ehtineet kuin käymään taloksi, kuuntelemaan tervetuloesitelmän ja syömään
illallisen, mutta kaikesta päällimmäiseksi mielikuvaksi jäi korkea laatu,
osaava ja innostunut henkilökunta ja aivan uskomaton luonnonrauha. Tai no,
rauha ja rauha; linnut ja apinat pitivät lähes infernaalista möykkää, mutta
mitään ulkopuolisia ääniä ei sitten kuulunutkaan.
Kanoottien vaihtoasema
Paikan
kolmisenkymmentä vierasta oli jaettu pienempiin ryhmiin, ”kanootillisiin”.
Meidän kanootissa oli meidän kahden lisäksi yksi pariisilainen lakimies, joka
tappoi ylimääräistä viikkoa odottaessaan kaverinsa häitä Quitossa ja noin
kolmekymppinen jenkkipariskunta, jotka olivat juhlimassa toista hääpäiväänsä.
Ihan asiallista ja mukavaa porukkaa kaikki, franskis oli liikkeellä enemmänkin
häihin kuin sademetsään soveltuvalla varustuksella, mutta hyvin sekin selvisi
kun vähän kerättiin vaatteita ja varusteita sille. NWC:ssä on kahdenlaisia
päiväohjelmia: joko kaksi luontoretkeä päivässä, välillä lounas lodgessa tai
sitten yksi kokopäiväretki jolloin lounas syödään matkan varrella. Ja nyt
varoituksen sana kaikille tuonne lähtöä suunnitteleville: paikassa ei ole yhtään mitään muuta tekemistä, eli jos sademetsän
luonto ei kiinnosta, tämä on väärä paikka! Esimerkiksi logden edessä
aukeava laguuni näyttää houkuttelevalta uimisen kannalta, mutta tieto lätäkön
eläinkunnasta karsii ne halut aika pian: musta kaimaani, anaconda,
sähköankerias ja piraija kuuluvat kaikki vakituisiin asukkeihin!
Kaimaanivauva
Mutta
me olimme saapuneet paikalle nimenomaan luonnon takia, joten meille tuo ohjelma
sopi mainiosti. Pieni pettymys oli kyllä villieläinten spottaamisen vaikeus,
jos verrataan vaikkapa Afrikan safareihin niin välillä tuntui että ”eihän
täällä näe juuri mitään”. Tuo vaikeus johtuu sademetsän uskomattoman rikkaasta
lajistosta; kasvillisuus on niin uskomattoman tiheää, että monesti ainoaksi
havainnoksi eläimestä jää pusikon rytiseminen ”jossain etuvasemmalla”. Jossain
Krüger Parkissahan näkyvyys voi olla kilometrejä, selvähän se että eläimiä on
siellä helpompi nähdä. Mulle tämän reissun pääkohteet olivat musta jaguaari ja
anaconda. Jaguaari nähtiin, mutta jos mulle ei olisi kerrottu että kyseessä on
tuo himoittu kissa, olisin kyllä edelleen autuaan tietämätön asiasta; pusikko
rapisi ja heilui ja sellainen tumma hahmo tiheän oksaston takana pysähtyi
hetkeksi kuuntelemaan jotain kunnes katosi takaisin tulosuuntaansa. Kissan
valokuvaamisesta oli turha edes haaveilla! Anacondasta emme nähneet edes
vilahdusta, reissun ainoa käärme oli sellainen mun peukalon vahvuinen, kuulemma
totaalisen harmiton mato yhtenä iltana meidän terassin kaiteella. Eräs alueen
kiinnostavimmista (mulle) lajeista on jättiläissaukko, mutta kahden illan
yhteensä noin kuuden tunnin kyttääminen saukkojen pesällä jäi tuloksettomaksi,
saukot vaan eivät olleet kotona tai eivät halunneet näyttäytyä. Eli jos
tarkoitus on vain spotata mahdollisimman paljon villieläimiä, tämä ei
välttämättä ole se paras paikka. Tänne ei oikeastaan kannata lähteä jos ei ole
spesifisti kiinnostunut jostain tietystä lajista tai tämäntyyppisestä
luonnosta.
Ei mikään varsinainen kuristajakäärme
Reissun
ehkä parasta antia olivat linnut ja apinat. Apinalajeja bongasimme seitsemän,
joukossa melko harvinainen kultamantteli tamariini (jälleen niin vikkelä että
kamera ei mukaan ehtinyt…), sama kaveri joka esiintyy NWC:n logossakin. NWC:n
noin 22 000 hehtaarin alueella on parikin vilkasta clay lickiä, eli
saviseinämää, mihin papukaijat kokoontuvat syömään ja nuolemaan savea, joka
neutralisoi niiden elimistöön vääränlaisten marjojen yms. mukana kulkeutuneet
myrkyt, siis sellaisia luonnon omia apteekkeja. Meno noissa paikoissa on
välillä melkoista satojen eri kokoisten papukaijojen tungeksiessa pienellä,
muutaman neliömetrin alueella. Tuollakin näyttää vallitsevan isomman oikeus:
kaikki muut poistuvat paikalta valtavien sini-punaisten macaw’n saapuessa
hoivaamaan elimistöään savella.
Clay lick
Macaw
Lodgen keskellä oleva torni on tosiaankin pelkkä
näköalatorni, tarjoaa kyllä kauniit näkymät laguunille, mutta siinä kaikki.
Ihan eri juttu taas on vartin kanoottimatkan ja tunnin kävelyn päässä oleva
canopy tower (tsori, vähän hankala kääntää tuota… latvatorni?). Torni on
nelisenkymmentä metriä korkea, nousten juuri sopivasti sademetsän puiden
latvojen korkeudelle ja aavistuksen ylikin, tarjoten aivan uskomattomat näkymät
yläviistosta. Huikeaa nähdä ylhäältä päin macaw’t lentämässä puiden
latvustossa. Muutenkin elämää näytti olevan selkeästi enemmän latvoissa kuin
maanpinnan tasolla, tai ainakin se oli helpommin havaittavissa sieltä.
Unohtumaton näky oli kun noin satapäinen squirrel monkey –lauma (kääntyyköhän
orava-apinaksi?) ohitti tornin ehkä parin kymmenen metrin päästä hyppimällä
latvasta toiseen. Siinä tuli taas mieleen syvä kiitollisuus mahdollisuudesta
nähdä tällaisia asioita.
Squirrel monkey
Valtaosa sikäläisestä eläimistöstä oli meikäläiselle täysin
uniikkia, eikä niitä kaikkia voi tässä ryhtyä luettelemaan, mutta oman
erityismaininnan kyllä ansaitsee Amazonin vaaleanpunainen delfiini. Yhtenä
iltapäivänä meloimme takaisin Napo-joelle ja ajoimme moottorikanootilla tunnin
verran kohti Perun rajaa, suvannolle jossa asuu parisenkymmentä pinkkiä
delfiiniä. Otus on täsmälleen saman näköinen kuin harmaa serkkunsakin, vain
väri poikkeaa. Kukaan ei kuulemma oikein tiedä miksi. Mutta hassun näköinen
kaveri oli, vähän kuin sarjakuvista repäisty.
Tuntemattomaksi jäänyt kolmikko
Yhteenvetona voisi sanoa, että Napo Wildlife Center on
äärimmäisen mielenkiintoinen paikka sademetsästä ja sen eläimistöstä
kiinnostuneelle matkailijalle, mutta mikäli nuo eivät ole päällimmäiset
kiinnostuksen kohteet, saattaa paikka jäädä pieneksi pettymykseksi. Meille NWC
tarjosi juuri sitä mitä olimme sieltä lähteneet etsimäänkin, eläinten
spottaamisen vaikeus tuli pienenä yllätyksenä, mutta sellaista se
luontomatkailu vaan on. Ja kun pieni harmitus hiipi mieleen toisen turhan
saukkoretken jälkeen, lohdutin itseäni sillä, että matkamme jatkuu täältä Galapagossaarille,
missä ei taatusti tarvitse eläimiä kyttäillä, pikemminkin täytyy varoa
astumasta niiden päälle!
Tarantella päiväunilla
