Pakkaamista

No niin, reissu lähestyy ja kamat alkavat olla kasassa. Tai siis ovat, eilen tein koepakkauksen ja hyvin mahtuvat mm. Galapagosin painorajoitusten sisään. Galapagos-saarillehan ei saa viedä matkatavaraa yli kahtakymmentä kiloa, sisältää myös käsimatkatavarat! No, ei ongelmaa, keittiövaaka näytti kassille + repulle yhteispainoksi noin 18 kg, joten vesipullonkin voi täyttää vielä mantereella. ;) Mitäpä kaikkea tuohon kasaan sitten mahtuu?

Aloitetaan vaikka ns. kovista kamoista, eli kameroista yms. Mukaan lähtee kaksi kameraa, Olympus TG-1 kulkee kokoajan taskussa ja National Geographicin repussa kulkee järkkäri. Järkkärinä on Sony A580 varustettuna Sigman 17-50/2.8 pikkuzoomilla ja Sony G70-300 telellä. Muistikortteja ja akkuja riittävästi. Sony on uskollinen sotaratsu, monet reissut kulkenut jo, mutta tuo Olympus on ihan uusi tuttavuus mulle. Hommasin sen vastikään lähinnä Galapagosia varten, valmistaja nimittäin lupaa sille vesitiivyttä peräti 12 metriin asti ilman mitään lisäkoteloita tai muita virityksiä. Hommasin kameran kaveriksi vielä ns. kalansilmälisäkkeen (järjettömän hintainen, olikohan adaptereineen lähes kaksi sataa...), jolloin vedenalaisen maailman kuvaaminen snorklatessa pitäisi onnistua aika kivasti. Lisäksi tuo TG-1 kestää kuulemma pudottelua parin metrin korkeudelta, puristusta yli sata kiloa ja arktista pakkastakin, eli jos reissussa tulee vasaran tarvista, niin tuo kamera saa hoitaa senkin. ;) Kuvien varastointiin ja raakakäsittelyyn tulen käyttämään Applen MacBook Airia, joka 11 tuumaisena sujahtaa lähes huomaamatta repun läppäriosastoon. Samoin tietty yhteydet ulkomaailmaan hoituvat tuolla. Lisäksi reppuun heitetään Steinerin 10x32 kiikari, jossa mielestäni yhdistyy hyvä optinen suorituskyky pieniin ulkomittoihin loistavalla tavalla. Tähän reissuun jouduin hommaamaan toisenkin uuden varusteen, eli alumiinisen vesipullon. Nähdäkseni sangen tarpeeton kapine, mutta Inca Trailille ei kuulemma saa viedä kertakäyttöpulloja, niin tulipahan nyt sitten tuollainenkin hankittua, oikein sveitsiläistä tekoa.

Pehmeät tavarat, eli vaatteet yms. olivatkin aika paljon hankalampi rasti, sillä reissun monenlaiset säät aiheuttivat melkosta pähkäilyä vaatteiden suhteen. Kun tuo tila ja paino ovat edelleenkin rajoitettuja... Päädyin ostamaan kaksi pari Fjällrävenin G1000 -materiaalista tehtyjä retkeilyhousuja, joissa on vetoketjulla irroitettavat lahkeet. Näin matkaan lähtee kahdet pitkät ja kahdet lyhyet housut. Noita housuja sai vieläpä eri väreissäkin, eipähän ihmisten tarvitse luulotella että olisin vain yksillä pöksyillä reissussa, heh. Paikallisesta sporttimarketista (Dechatlon) löysin viime viikolla asiallisen oloisen takin, jossa ulkokerros on valmistajan lupausten mukaan sekä hengittävää että vesitiivistä (näkispä vaan...) materiaalia ja pointtina aika paksu fleecevuori, jonka saa vetoketjujen ja neppareiden avulla irroitettua. Vaikuttaa vuoren kanssa erinomaisen lämpimältä ja ilman vuorta ihan asialliselta sadetakilta. Lisäksi pitkähihainen fleece, Kraftin kevyt sporttikerrasto, fleecepipo ja - hanskat Inca Trailin öitä varten niin siinähän ne vaatteetkin olivat.  Lisäksi uimahousut ja tietty muutamat paidat, sukat, kalsarit etc. Tähän aikaan vuodesta Andeilla pääsääntöisesti sataa, joten matkaan lähtee myös sadeviitta, sellainen pitkä ja reilu malli, jonka alle mahtuu mies reppuineen. Viitta tarttui matkaan Partioaitasta kun viimeeksi kävin Suomessa, valmistaja silläkin Fjällräven ja hintaa 99€!!!! On saakeli sattunut pressunpalalle hintaa; huomasin hinnan vasta kun kassalta poistuessani ihmettelin laskun isohkoa loppusummaa... No, siperia opettaa.

Tällaisessa reissussa mielestäni tärkein varuste on kengät. Ilman sopivia ja toimivia kenkiä reissusta ei tule mitään vaikka kaikki muut releet olisivat kuinka "vimosen päälle". Vanhat reissukengät tuomittiin syksyllä kenkien taivaaseen täysinpalvelleina, joten uudet piti saada. Kun edelliset kengät olivat toimineet kuin unelmat, olin sangen ilahtunut huomatessani että sama malli on edelleenkin valmistan ohjelmassa. Eli valinta oli varsin helppo: uudet Meindl Vakuum Hikerit. Aivan loistava reissukenkä, joka pitää vettä, on mukava jalassa mutta kuitenkin riittävän tukeva kivikkoisellakin polulla. Eikä juurikaan hiosta. Olen tehnyt monta reissua pelkästään noilla kengillä, enkä keksi mitään pahaa sanottavaa niistä. Tähän reissuun tarvitsen kuitenkin toisetkin kengät, sillä Galapagosilla snorklailu tuollaisissa retkikengissä saattaisi herättää tiettyä hilpeyttä ympäristössä. Päädyin Merrell Waterpro verkkokenkään, jonka pitäisi kuivua hetkessä eivätkä paina juuri mitään. Saattaavat olla kätevät juuri kahlaamisessa ja snorklaamisessa. Noiden lisäksi ajattelin ostaa Ecuadorista jotkin kevyet flipflopit, joissa on mukava tepastella laivan kannella.

Mitäpä sitä muuta matkaan? Luku- ja aurinkolasit, hyttysmyrkky ja aurinkorasva, puhelin ja pieni fikkari. Compeedia ja tavallista laastaria, pesuvehkeet. Hattu päähän. Kyllä noilla luulisi kuukauden pärjäävän, ja jos ei pärjää niin ostetaan lisää. Lauantaina olisi lähtö, jess.

Matkakuumetta

Olen tässä pikkuhiljaa aloittanut valmistautumisen joulukuiselle Etelä-Amerikan turneelle, lähinnä kyllä tuumimisen tasolla, sillä mukaan otettavat tavarat aiheuttavat pientä päänvaivaa. Tarjolla kun tulee olemaan monenlaista ilmastoa ja olosuhdetta; reissu alkaa muutaman päivän hengailulla Perun Cuscossa ja ympäristössä, jotta elimistö ehtisi tottua korkeaan ilmanalaan. Cusco on hyvä paikka tuohon totutteluun, sijaitseehan se noin 3.500m meren pinnasta (AMSL). Totuttelua tarvitaan, sillä seuraavaksi lähdetään kävellen kohti Machu Picchua, pitkin kuuluisaa Inca Trailia, jonka korkein kohta on 4.205m. Alkaa ilma olemaan melkoisen ohutta; kyllähän tuolla vielä varmaan hengittelisikin, mutta haastavaksi homma saattaa muuttua kun pitäisi reppu (vaikkakin kevyt sellainen) selässä kiivetä polkua jyrkkään ylämäkeen!

Tuo Inca Trailin korkeusprofiili on muuten mielenkiintoinen ja vähän yllättäväkin juttu. Mä olen jotenkin aina olettanut että Machu Picchu sijaitsee aivan tolkuttoman korkealla vuoristossa – todellisuudessa Inca Trail kokonaisuudessaan on alamäkeä, sillä MP sijaitsee 137 m alempana kuin reitin lähtöpaikka, ”vain” 2.435 metrissä! No, onhan siinä matkan varrella pari mäkeäkin kiivettävänä, korkein niistä tuo yli neljän kilometrin korkeudessa sijaitseva Wamiwañusca pass, eli “Kuolleen naisen sola”. Toivottavasti nimeä ei mun reissun jälkeen tarvitse muuttaa Kuolleen miehen solaksi…

Machu Picchun “valloituksen” jälkeen lennetään Ecuadoriin, Quiton kautta Cocaan, mistä jatketaan veneellä ja kanootilla Amazonin latvoille, Napo Wildlife Centeriin. NWC:ssä on mahdollisuus tutustua Amazonin sademetsän luontoon, vaikea sanoa mitä tulee olemaan tarjolla kun en aiemmin ole tuollaisessa sademetsässä vieraillut. Ainakin lukemani perusteella luonto tuolla on totaalisen erilaista kuin missään muualla. Viikon tavoitteena on nähdä ja valokuvata musta jaguaari, mutta sen näkeminen ei ole mitenkään varmaa, vaikka meillä pitäisi olla käytettävissä erittäin ammattitaitoinen opas. No, vaikka iso kissa jäisikin näkemättä, niin luulen alueella piisaavan muutakin nähtävää, mm. jättiläissaukko ja lukemattomat papukaijalajit ovat taatusti unohtumattomia!

Sademetsän jälkeen vaihdetaankin sitten aivan päinvastaiseen ilmastoon, mennään lumisotasille Cotopaxille. Eli ohjelmassa on muutaman päivän visiitti Cotopaxin kansallispuistoon. Tuo mäkihän on yksi maailman korkeinpia toimivia tulivuoria, 5.897m merenpinnasta. Näihin päiviin sattuu muuten reissun korkein kohta, kun kiivetään Cotopaxin rinnettä ylös aina 4.832 m korkeuteen. Sinne ei onneksi tarvitse raahata muuta kuin itsensä, eli uskoisin homman olevan hieman helpompi kuin Inca Traililla. Mutta on siinäkin taatusti kiivettävää.

Cotopaxin jälkeen olisi tarkoitus palata takaisin sivistyksen pariin ja viettää muutama päivä ihan kaupunkilomaa Quitossa, Ecuadorin pääkaupungissa. Ja kun tuonne asti on kerran mennyt, niin ihan pakko on kyllä piipahtaa myös päiväntasaajalla, joka sijaitsee reilu parikymmentä kilometriä keskustasta pohjoiseen. Eikös jokaisen kunnon turistin tule otattaa itsestään sellainen foto missä jalat ovat eri puolilla päiväntasaajaa?

Mulle riittää hyvin muutama päivä suurkaupungissa, sitten alkaa jo luonto kutsumaan ja tällä kertaa se kutsuu mua toteuttamaan monivuotista haavettani, eli risteilylle Galapagossaarille! Reilun viikon mittainen risteily m/s Cormorantilla vie meikäläisen tutustumaan tuohon ainutlaatuiseen ekosysteemiin ja täysin uniikkiin eläinkuntaan; saattaa tulla ns. erilainen Joulu! Olen pikkukundista alkaen haaveillut reissaavani noille saarille, joten nyt kun reissu alkaa olemaan käsillä, on isossa miehessä havaittavissa ihan selvää matkakuumetta! Ja sellaista ei ole kyllä esiintynyt enää vuosiin, ei ainakaan näin vakavana.

Mutta mitä tuolaiseen reissuun pitäisi ottaa mukaan? Se on nyt pohdinnassa ja aiheeseen palaan heti kun olen jonkinlaisia päätöksiä tehnyt.

©-merkki kuviin ja vähän Afrikan hylkeitä

Tiedän toki, että valokuvaan vesileimattu ©-merkki ei paljon pitele niitä, jotka netistä toisten kuvia kähveltävät, kuka mihinkin tarkoitukseen. Mutta jos sellaisen kuvaansa lisää, niin onpahan koijarilla edes vähän lisäpuuhaa merkin poistamisessa. Mulle tällaisena hupikuvaajana on lähestulkoon yhdentekevää, jos joku mun kuvaani käyttää omiin tarkoituksiinsa, ammatikseen kuvaavillehan juttu on ihan toinen; siinä varastetaan leipää ammattilaisen pöydästä.

Aiemmin en ole moista vesileimaa kaivannut, kun en ole kuviani missään julkisesti esitellyt, mutta nyt näin tuoreena bloggaajana tämäkin asia tuli ajankohtaiseksi. Eilen sitten ajattelin tarttua härkää sarvista ja selvittää miten tuo merkintä kuvaan lisätään. Jotenkin kuvittelin että helppoahan tuo on, kunhan kirjoitan haluamani tekstin haluamaani kohtaan kuvassa ja se on siinä... Niinhän se olisikin, jos käytössä olisi sopivat ohjelmat, mutta kun ei ole. Olen jo muutaman vuoden käyttänyt kuvieni arkistointiin ja säätämiseen Applen Aperture -nimistä ohjelmaa, nyt on menossa versio numero 3.4.1. Oivallinen ohjelma ja jotenkin enemmän tällaisen mac-miehen sydäntä lähellä kuin Adoben Lightroom, joka käsittääkseni on ihan vastaava ohjelma. Eilen illalla sitten istuin kolmisen tuntia tässä koneen äärellä ja pläräsin kaikki mahdolliset valikot Aperturesta läpi, vain todetakseni että vesileimaa ei sillä ohjelmalla tehdä! Jos käytössä olisi Photoshop, niin vesileima olisi syntynyt parissa minuutissa, mutta kun en harrasta varsinaista kuvamanipulaatiota, en ole tuota raskasta ohjelmaa tullut hommanneeksi. Ja nukkumaan mennessäni päätin että en kyllä hommaakaan, ainakaan pelkän vesileiman tekemiseksi!

Vaikka kovat karjut eivät käyttöohjeita luekaan, päätin kuitenkin huonosti nukutun yön jälkeen kääntyä tämän nykyajan "yleiskäyttöohjeen" eli Googlen puoleen ongelmani kanssa. Ja kyllähän sieltä tietoa löytyi. Ei ihme että en itse keksinyt ratkaisua tähän, sillä eipä sen leiman luominen ilman Photaria ihan yksinkertaista olekaan, mahdollista kyllä. Hakusanoilla "watermark aperture" löytyi useampikin ohje, itse käytin tätä. Varsinkin artikkeliin liitetty YuoTube-video on havainnollinen ja riittävän simppeli jopa meikäläisenkin ymmärrettäväksi. Tuossahan annetaan ohjeet vain Mac -käyttäjille (koska Aperture on nimenomaan Mac -softa), mutta kyllä kuukkelista varmasti löytyy apuja myös pc -puolelle, en tullut etsineeksi. Ja tuollaista jälkeä syntyi aamun puuhastelun tuloksena...

Kuvassa Hout Bay (Cape Townin kantissa) Chapman's Peak'lta kuvattuna. Kuvan vasemmassa reunassa näkyvällä karikolla asustaa monituhatpäinen hyljeyhdyskunta. Karikolle tehdään noin tunnin mittaisia veneretkiä Hout Bay'n satamasta non-stoppina, tuossakin kuvassa näkyy yksi alus lähestymässä luotoja ja toinen palaamassa satamaan.

Hylkeitä on oikeasti paljon, niin paljon että niitä riittää jopa lähtösatamaankin; siellä niitä lekottelee aallonmurtajilla ja laitureilla. Jotenkin hellyttävän näköisiä otuksia, varsinkin uidessaan.

Ja alussa oli...

Ajatus blogin kirjoittamisesta syntyi oikeastaan siitä, että kaipasin alustaa matkakertomuksille, joita ystävät ja kylänmiehetkin voisivat halutessaan lueskella. No, eihän kukaan niin paljon matkustele, että siitä pelkästään saisi blogintäytettä, ainakaan mitenkään luontevasti. Niinpä sitten ajattelin jutella tässä blogissa vähän muustakin; matkojen suunnittelemisesta, valokuvaamisesta, safkasta, golfista, kaikista mua kiinnostavista aiheista. Jos nuo aiheet eivät muita kiinnosta, niin eipä sitten mitään.

Tämä on mun ihka ensimmäinen blogi ja tämä nimenomainen teksti yhtä ensimmäinen blogiteksti, joten hieman harjoittelun piikkiin tämä laitetaan. Nyt pitäisi vielä kokeilla miten tänne lisätään kuvia.

Tuohonhan se kuva ilmestyi, ei aavistustakaan onko se järkevässä koossa; valitsin kooksi "50% alkuperäisestä". Lieneekö sopiva? Kuvassa on Umhalanga Rocksin majakka, hieman Durbanin pohjoispuolella, siis Etelä-Afrikassa. Kuva on otettu Oysterbox -hotellin terassilta. On muuten yksi parhaista ja miellyttävimmistä hotelleista missä olen koskaan asunut. Sellainen kolonialistinen ilmapiiri siirrettynä nykypäivään ja maustettuna loistavalla palvelulla.

Pari sanaa musta itsestäni. Olen viisikymppinen stadinkundi, muutama vuosi sitten firmani myynyt mainosmies. Asun kesät Töölössä ja talvet Espanjassa. Sen jälkeen kun porvarillisen päivätyön rasite poistu hartioiltani, olen yrittänyt selvitellä elämän tarkoitusta ja elellä niin kuin itse haluan, en niin kuin ympäristö multa ehkä odottaa. Ja aina silloin tällöin tunnen hävytöntä tyytyväisyyttä itseeni ja etenkin tällaiseen elämäntapaan. Varmaan ärsyttää monia, mutta enpä mä sille mitään voi.

Tämä riittäköön nyt näin aluksi, palaan asiaan lähipäivinä puolentoista kuukauden päässä odottavan Etelä-Amerikan reissun ennakkotunnelmissa.